UPM

Uuden metsäteollisuuden edelläkävijä

UPM kuuluu maailman johtaviin metsäteollisuusyrityksiin. UPM tavoitteena on olla uuden metsäteollisuuden edelläkävijä ja luoda lisäarvoa uudessa toimintaympäristössä tarjoamalla asiakkaille kilpailukykyisiä tuotteita ja ratkaisuja kaikkialla maailmassa. Kustannustehokkuus, muutosvalmius ja innovaatiokyky ovat kilpailukykymme perusta. Tuotteet valmistetaan uusiutuvista ja kierrätettävistä raaka-aineista.

UPM tunnetaan nykyaikaisena ja ydinliiketoimintoihinsa keskittyneenä metsäteollisuusyhtiönä. UPM muodostuu kolmesta liiketoimintaryhmästä: Energia ja sellu, Paperi sekä Tekniset materiaalit. Globaalisti toimivan yhtiön juuret ovat Suomessa ja ulottuvat 1800-luvun lopulle.

UPM:llä on tuotantolaitoksia 15 maassa ja yhtiön palveluksessa on noin 23 000 henkilöä. Vuonna 2009 liikevaihto oli 7,7 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingin pörssissä.

Sijoittajat

Taloudelliset raportit, esitykset ja julkaisut.

Työpaikat

Uramahdollisuudet, opiskelijaohjelmat, UPM työnantajana.

Media

Uusimmat uutiset, pressikansiot, artikkelit, kuvat.

Vastuu

Ympäristö, hankinta, metsät, ihmiset ja yhteiskunta.